44,
LÄSKI
Juon kahvia kolmatta kuppia ja tuijotan ikkunasta. Ulkona sataa ja mä haluaisin lenkille. Mä en vaan voi mennä. Polvet ei kestä, eikä lonkat tai nilkat. Voimistelu pilas mun kropan.
Ääni päässä huutaa että “tee jotain, älä vaan anna sen juustosämpylän jäädä sun sisälle, oot saatananläskipaska.”…jne Mä yritän olla kuuntelematta. Munhan pitäs parantua.. senhän takia mä käyn polilla..?
Eilen otin kolme tarvittavaa. Ja nukahin. Nukuin pitempään ku koskaan ennen, vaikka mun ei ees pitäny nukkua. Sanottiinhan mulle et ne nukuttaa, mut en oo ennen nukahtanu.. sillon oon ottanu toisin vähemmän.
Ahdistusta, pelkoa, innostusta ja heikkoa oloa. Harjottelu loppu eilen. Tänään piti mennä polille, mut jona peruttu kun joku oli jääny junan alle. Mä olisn tarvinnu käyntiä, mut sain sen jo seuraavaks maanantaiks klo8.
Mä oon henkisesti hajoomassa palasiks aj henkisesti liian väsyny. En osaa selittää, sanat ei vaan riitä
Mä en jaska. Eksä on ihan kamala. Mun pitäs olla kiinmostunu sen kaikista jutuista, pitäs tekstata sille kokoajan..jne. Mä en haluu!
Mulla ei oo ruokahalua enää ollenkaa. Yhet farkut jotka oli sopivat vähänaikaa sitte on ihan liian löysät-
Mitä tehään jos mikään ei enää kiinosta? Ei suhde, koulu, harjottelu….ei mikään. Pitääkö vaan luovuttaa ja antaa kaiken valua pois, vai yrittää vieläkin jaksaa panostaa edes johonki niillä hupenevilla voimilla. Entä jos ei halua panostaa, vaan luovuttaa täydellisesti ja päästä pois täältä, mutta silti halu selviytyä huutaa päässä.
Ahdistus kasvaa. Tuntuu taas niin mitättömältä.
Huomena onneks iltavuoro, lauantaina myös ja sit maanatai vapaa.
Väsyttää. Pelottaa, hoidin tänää yhtä kosketuseristyspotilasta, entäjos mä koskin siihen vahingossa?